Six Nations

timo Avatar

Feb 5, 2015 8:02:17 GMT 2 timo said:

Johtava, heitä forwardina vähän mielipidettä Irlannin scrumista ja lineoutista. Backin silmään näyttää siltä, että aina kun vastassa on joukkue joka haasataa Irlannin lineoutissa, niin koko set-piece kärsii? Se ensimmäinen phase muuttuu todella hitaaksi ja koko set-piece hajoaa käsiin, ellei Sextonin tasoinen pelinnäkijä vastaanota sitä yoisen phasen palloa.

Scruumeissa Irlanti (tavallaan kakkosmiehistö) oli vaikeuksissa Georgiaa vastaan syksyllä? Sieltä puuttui osa aloituksrn miehistä, mutta eikö nimenomaan scrumi pitäisi toimia vaikka siellä olisi Wolfhoundsit kentällä? Scrum on käsittääkseni "valmentajavetoinen" erikoistilanne.



Jos verrataan Tuilagin, Eastmondin ja Morganin paikkaamista, niin Manua ei paikkaisi tällä planeetalla kuin muutama eteläisen pallonpuoliskon outside. Jonathan Joseph on erinomainen paikkaaja, mutta silti lähes valovuoden päässä Manusta. Näkisin Henry Sladen olevan seuraava vaihtoehto paikalle 13. Niinkuin sanoit Slade on parempi kuin 12puuta. Eastmond on ollut poikkeuksellinen pelaaja tällä kaudella. Kun peli puolustussuuntaan vielä paranee, niin Eastmond on Wesley Fofanan kanssa samassa laarissa. Eastmondin paikan ottava Luther Burrell ei luo paikkoja muille tekemällä peliä pallon kanssa tai valitsemalla oikean juoksulinjan. Burrell on Englannin oma Jamie Roberts. Burrel on kova jätkä ja kova taklaaja ja kova paikkaaja. Sanoinko jo kova? Uskon kuitenkin perjantaina Burrellille kristallisoituvan se, että hän on vain "köyhänmiehen" -Jamie Roberts. Lisäksi Billy Twelvetrees ja Henry Slade odottavat vesi kielellä mahdollisuutta hypätä kentälle ja sementoida paikka mm-kisajoukkueessa.

Jos näitä kahta poissaolijaa vertaa Ben Morganiin, niin uskon Billy Vunipolan ja Nick Easterin paikkaavan tehokkaammin?





Yrjö Pohjoinen ja Leevi Puolipenni ovat tosiaankin olleet hienoisessa alavireessä, niin maajoukkueessa kuin seurajoukkueessa. Liam Williamsin lisäksi olisi mahtava nähdä Hallam Amos Walesin paidassa? Challenge cupissa Amos on ollut ilmiliekeissä. Amos tuntuu ottavan joka hyökkäyksellä joukkueelleen metrejä, tilanteesta riippumatta?



Alex Dunbar, Mark Bennet, Peter Horne ja Matt Scott tulevat yllättämään "kaikki". Kyllä sieltä keskikentältä tulivoimaa löytyy. Alex Dunbarin loukkaantumistilanteesta en tosin tiedä onko ukko täysin kunnossa?



Äidit ovat yleensä oikeassa.

Ranskan eduksi voidaan sanoa että lopultakin heiltä löytyy pelintekijöitä kymppipaikalta. Lopez on ehdoton timantti ja kirsikka kakun päällä. Remy Tales paikkaa ja loukkaantumisista toipunut Francois Trihn-Duc kärkkyy katsomossa paikkaa. Lisäksi Bordeauxin Pierre Bernard on yksi PSA:n vaihtoehdoista ja aidosti erilainen flyhalf.

Teddy Thomas ja Yoann Huget pystyvät luomaan laidalta tryn tekotilanteen tyhjästä, Spedding ja Dulin ovat fulareina erilaisia, mutta maailmanluokan pelimiehiä ja Duomoulin, Basterds, Mermoz ja Fofana hoitavat keskikentän.

Isoja kysymysmerkkejä ovat forwardit, ylipäätään, ja scrum-halfit. Voidaan sanoa, että onneksi Tillous-Borde loukkaantui ja EDES Morgan Parra pääsi penkille. Parraakin parempi vaihtoehto olisi ollut Machenaud Racing Metrosta, Paillague tai Pellisie Montpellieristä tai jopa Yann Lesgourgues Bordeauxista.

Ranska-Skotlanti ottelussa kannattaa odottaa kunnes Loann Goujon tulee kentälle. La Rochellen flänkkeri on ollut kuluvalla kaudella ilmiliekeissä ja uskon hänen vievän Le rouxin paikan jopa avauksessa.





Sanotaanko näin irkkuscrumiin sen enempää paneutumatta, että tämän vuoden turnauksessa ainoa supervahva scrumi tulee todennäköisesti olemaan Walesilla, johtuen Englannin loukkaantumisista joiden takia ollaan jouduttu turvautumaan nelos- ja vitosvaihtoehtoon kakkosrivissä. Toki Skotlanti ja Italia tulevat olemaan kovia, mutteivät niin kovia, että scrumista tulisi massiivinen ongelma.



Muutenkin nykyään forwardipeli alkaa (valitettavasti) muuttumaan pikkuhiljaa siihen suuntaan, että scrumin merkitys pienenee entisestään. Esimerkiksi syksyllä Englannin isännöidessä All Blackseja, he dominoivat scrumia mielin määrin. Kuitenkin forkkutaisto kokonaisuudessaan kääntyi Uudelle-Seelannille. All Blacksien forwardit ovat varsin pienikokoisia verrattuja muiden maiden vastaaviin, mutta he tekevät helvetillistä työtä kentällä. Kannattaa katsoa, miten Brodie Retallick toimii avoimessa pelissä. Hän paikkaa parhaimmillaan kymppiäkin kentällä, ja onkin ylivoimaisesti maailman paras pelaaja tällä hetkellä. Hän on myös juurikin hyvä esimerkki, että fyysisyys ei ole kaikki kaikessa: tottakai hän on iso mies, mutta samaan aikaan hän näyttää suhteellisen inhimilliseltä. Koittakaa verrata häntä esimerkiksi Eben Etzebethiin tai James Haskelliin. Joe Schmidt on varmasti ottanut parit vinkit synnyinmaastaan, joten tämä heikkous saadaan varmasti peitettyä. Eikä scrumin heikkous tuntunut vaikuttavan Etelä-Afrikkaa vastaan hirveästi, vaikka heilläkin melkoisia mörköjä forkkupakassa on.



Lineoutissa paljon riippuu Rory Bestin pelipäivästä. Parhaimmillaan hän on erinomainen, huonommillaan vaikuttaa siltä, että Suomen kenttienkin huukkerit selviytyisivät hommasta paremmin (ei siis mitenkään suomalaisia sissejä väheksyen!). Lisäksi Irlanti kärsii hieman siitä, että takarivistä puuttuvat luonnolliset hyppääjävaihtoehdot. Jordi Murphy on allekirjoittaneelle täysi mysteeri, joten hänestä en tiedä, mutta Sean O'Brien ja kasipaikkaa yleensä hallitseva Jamie Heaslip ovat loistavia pelaajia, mutta eivät samanlaisia hyppääjiä kuin kilpailijoiden vastaavat. Paljon riippuu Paul O'Connellista ja Peter O'Mahonysta.



Englannista vielä:



Toki Tuilagi on todella vaikea paikattava, mutta samalla pitää ottaa huomioon hänen loukkaantumishistoriansa. Manu on parina viime vuotena menettänyt merkittävän osan kaudesta loukkaanumisten takia, joten on helppo uskoa, että Englanti on varautunut tähän melko vahvasti. Jonathan Joseph on ollut huikea Bathissa, mutta en osaa sanoa, johtuuko hänen loistonsa osittain siitä, että Kyle Eastmond pelaa vierellä. Heidän kombinaationsa on todella kaunista katseltavaa.



Ben Morganin tilanne on puolestaan päinvastainen. Syksyn pelien jälkeen hän otti kasin paikan itselleen, jopa niin, että hän oli varmasti ensimmäinen nimi Lancasterin team sheetissä. Billy Vunipola tuli maajoukkueeseen ryminällä, mutta hän on aivan liian yksipuolinen nykyrugbyyn. Hän ei osaa taklata, ei ruckittaa, eikä häntä voi hyödyntää lineoutissa. Lisäksi kuntotaso ei ainakaan syksyllä riittänyt maajoukkuetasolle. Pelkällä vahvalla pallonkantamisella ei pitäisi enää pärjätä. Easter on toki löytänyt aikakoneen, ja pelaa kuin kymmenen vuotta häntä nuoremman voisi olettaa. Kuitenkaan en luottaisi 34-vuotiaaseen kaveriin, jonka viimeiset maaottelut ovat 4 vuoden takaa. Kanaalin toisella puolella taitaisi olla joku pelaaja, joka on ihan hyvä rugbynpelaaja...



En ymmärrä Lancasterin fiksaatiota peluuttaa Burrellia kahtenatoista. Hänen pelinrakentamisensa ei ole riittävää kyseiselle pelipaikalle. Toki ongelmaa ei ollut, kun kymppinä oli Farrel, joka ei ikinä juossut pallon kanssa eikä muiden tarvinnut rakentaa peliä. Nyt kymppinä pelaa kuitenkin Ford, joka on todennäköisesti joskus jopa juossut pallon kanssa kontaktiin, jolloin vierelle tarvittaisiin käsiä, jotka Henry Sladella esimerkiksi on.



Sekava viesti, toivottavasti pysyitte perässä

Hyvää keskustelua aiheesta! Pelejä katsellessa on kiva sitten kiinnittää huomiota listaamiinne pelaajiin. Ettei mene pelkästään walesilaisten tuijotteluksi

Aijai, tänään alkaa! Six Nations on ehdottomasti paras kevään merkki. Missäs porukka aikoo pelejä katsella?

Englannin line-out on jotain, mitä kannattaa seurata, koska:

1. Lawes, Parling ja Launchbury hajalla, jolloin kansainvälisen kokemuksen omaavaa line-out operattoria ei ole. Epävarmuutta siis "ilmassa"... heh heh hee...

2. Dylan Hartly on korkeintaan keskinkertainen heittäjä ja jos Walesiläiset saavat miehen kuumaksi, niin luvassa lisää vinoon tai yli menneitä heittoja. ( Huom. Tom Youngs parempi heittäjä, mutta ilmeisesti Stuartti ei näe kaveria niin hyvänä open-play pelaajana saati scrumittajana )

3. A-W Jones tulee varmasti haastamaan kokemattomat hyppääjät useampaan kertaan.

Kokoonpanot:

Wales: 15 Leigh Halfpenny, 14 Alex Cuthbert, 13 Jonathan Davies, 12 Jamie Roberts, 11 George North, 10 Dan Biggar, 9 Rhys Webb, 8 Taulupe Faletau, 7 Sam Warburton (c), 6 Dan Lydiate, 5 Alun-Wyn Jones, 4 Jake Ball, 3 Samson Lee, 2 Richard Hibbard, 1 Gethin Jenkins.
Replacements: 16 Scott Baldwin, 17 Paul James, 18 Aaron Jarvis, 19 Luke Charteris, 20 Justin Tipuric, 21 Mike Phillips, 22 Rhys Priestland, 23 Liam Williams.

England: 15 Mike Brown, 14 Anthony Watson, 13 Jonathan Joseph, 12 Luther Burrell, 11 Jonny May, 10 George Ford, 9 Ben Youngs, 8 Billy Vunipola, 7 Chris Robshaw (c), 6 James Haskell, 5 George Kruis, 4 Dave Attwood, 3 Dan Cole, 2 Dylan Hartley, 1 Joe Marler.
Replacements: 16 Tom Youngs, 17 Mako Vunipola, 18 Kieran Brookes, 19 Nick Easter, 20 Tom Croft, 21 Richard Wigglesworth, 22 Danny Cipriani, 23 Billy Twelvetrees.

Toi Englannin center kaksikko pistää vähä silmään... toimiiko vai ei...

Villi heitto ilmoille, Skotlanti tulee voittamaan seuraavan viiden vuoden sisään Six Nations-mestaruuden. Vern tehny hyvää työtä

Olipahan pelit viikonloppuna. WAL-ENG ja ITA-IRE näin kokonaan, FRA-SCO -pelistä ainoastaan ensimmäisen puoliajan.

Englannille ansaittu voitto. Wales oli aivan hirveä toisella puoliajalla, ekallakin puoliajalla pelasi jotenkin liian potkuvoittoista peliä. Nyt tuntui siltä, että Wales oli unohtanut oman vanhan pelitaktiikkansa kokonaan ja luotti ainoastaan korkeisiin potkupalloihin, joita jahdattiin. Englanti pelasi todella jämäkästi ja piti palloa hallussa mutta osasi joskus potkaista sen pois. Scrum vaikutti joskus lotolta, mutta Englanti oli selkeästi dominoivampi. Myös lineouteissa haastoivat erinomaisesti Walesin.

Italian puolustusta oli Irlantia vastaan kiehtovaa katsoa. Joukkue puolusti sitoutuneesti, mutta se ei ollut pelkkää "intohimoista selviytymiskamppailua" vaan siinä oli tietynlainen järjestelmällisyys mukana. Vaikka Irlanti pelasi todella sukkelasti ruckista toiseen, en muista, että Italiaa olisi venytetty äärirajoille asti. Viimeiset 15 minuuttia tietenkin meni sitten heikosti Italialta. Irlanti ei näyttänyt kaikkia jippojaan, uskon, että nostavat kovempia vastustajia vastaan tempoa huomattavasti.

Toihan oli Irlannilta taktinen veto. Viimeiset vuodet ovat osoittaneet, että Italia aloittaa turnauksen ryminällä, ainakin jos pääsevät starttaamaan kotonaan. Tätä varten Irlannin avauksessa oli Keatley, joka pystyy konservatiivisesti pitämään Italian sillä alueella kenttää, jossa Irlanti heidän haluaa olevan. Lopussa sitten Madigan tuli poimimaan kypsät hedelmät. Kyllä niitä linjan puhkojia löytyy Irlannilta, kuten jo mainittu Madigan ja Henshaw, mutta tässä pelissä heitä ei tarvittu. Ja kyllähän O'Mahony onnistui ylittämään pelilinjan mielestäni varsin usein. Todella vakuuttava voitto Irlannilta, mielenkiintoista nähdä, miten pakka muuttuu, kun Sexton luultavasti palaa kokoonpanoon tällä viikolla. Siirtyykö Madigan sentteriksi?